Siivotessamme varastoa, sieltä löytyi vanha kuntopenkki. Sellainen vatsa-, selkä-, pohje-, reisi-, vaikkamitälihaksia kuntouttava. Henri innostui asiasta ja kasasi sen salukien huoneeseen.
Mitähän salukit tuosta ajattelevat, kysyin.
”Äh, ei ne tästä ymmärrä” kuului vastaus.

Ensin se penkki sai olla ihan rauhassa.

Sitten sen kojeen pulttien päällä olevat kumitulpat mutusteltiin muodottomiksi. Yksi aina joka päivä, kunnes ne loppuivat.

Sitten pehmusteeseen ilmestyi ihan pieni reikä jonka ympärillä oli kuolaa.

Sitten sen kuolaisen pienen reiän viereen tuli hieman isompi kolo, josta oli nypitty vaahtomuovia ulos.

Sitten sitä jälkimmäistä reikää oli laajennettu ja otettu vaahtomuovia enemmän ulos, nielty ja oksennettu.

Ajattelimme että olkoon penkki siellä nyt vielä yhden päivän, sitten sen voisi siirtää muualle. Henri peitti pehmusteet (2 kpl) gigantin muovipusseilla jotta vaahtomuoviset kolot eivät olisi niin näkyvillä ja houkuttelisi rikoksentekoon.

Tänään oli se yksi päivä.

Tulimme kotiin;
Penkistä oli irrotettu yksi vaahtomuovinen jalkatuki ja ritusteltu se sentin kappaleiksi.
Pehmusteet oli tyhjennetty kokonaan ja toinen gigantin muovipussi oli puoliksi kadonnut jäljettömiin. Huone hukkui vaahtomuovisilppuun.

Salukit rivissä heiluttaa häntää, emme tienneet kuka tämän kaiken on tehnyt. Kunnes sitten kohta Tahma oksensi iloisesti iloisen yrjön, jossa lillui gigantin iloisen vihreän värisiä muovipussin kappaleita.

Syyllinen löydetty. Mitäs me nyt tehdään, mietin.

Henri pakkasi kuntopenkin kasaan ja roudasi sen varastoon. Siihen loppui lihastyö

Tiedätkö mikä on joulu?

Tahma: Joo.. eks se oo se juttu kun istutaan paikallaan ja joka puolelta tulee jotain hyvää.
Vohveli: Koulu? Kyllä mä oon siitä kuullu. Mut en mä oo menny.
Manteli: Onkse jotain mitä Tinto käskee mun?
Tinto: Joo. Se on se homma, kun mennään joka paikkaan kylään ja syödään paljon.

Päteekö kyläpaikoissa samat säännöt kuin kotona?

Tahma: Joo.. siis siellä istutaan paikallaan.
Vohveli: Käännöt? Eei.. ei mun oo aina pakko kääntyä. Voin mennä suoraankin.
Manteli: Mitä on säännöt? Onksne jotain mitä Tinto sanoo mulle?
Tinto: Ei.

Voit siis kylässä käyttäytyä miten tahdot?

Tahma: Kylässä mä voin istua paikallani.
Vohveli: Näyttäytyä? Kyllä mä mielelläni näyttäydyn. Miten niin?
Manteli: Mä teen vaan mitä Tinto käskee.
Tinto: Kuulemma ei sais kakata.

Luuletko että olet haluttu kylävieras?

Tahma: Kai mä oon.. kylässä mä vaan istun.
Vohveli: Kaluttu? Siis en mä ole kaluttu. Se kinkku oli kyllä myöhemmin melko kaluttu.
Manteli: Onks Tinto?
Tinto: Miksen olis? Ei nyt kukaan voi tosissaan suuttua siitä jos otan pöydältä ruokaa tai juoksen rallia niin että huonekalut kaatuu. Ja ei oo mun vika, jos se pöytäliina näytti siltä että haluaa tulla syödyksi.

Entäs uusi vuosi?

Tahma: Siis mä istuin paikallani.
Vohveli: Ai mun uus kuosi. No ajattelin leopardikuvioista tekoturkkia minkkiturkin sijaan.
Manteli: AAAAARRRRGGGHHHHHH...... *mihin mä pääsen piiloon...* AAAARRRGGGHHHHH...
Tinto: Ni? Makkaraa ja perunasalaattia.

Paukut ei haitanneet?

Tahma: Ai ne. No mä istuin ja kattelin niitä.
Vohveli: Laukut? Joo, on mulla yks sellanen olkareppu.
Manteli: AAAAAAAAAAAAAAAAAAAARRRRRRRRRRRRRRRRGHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH!
Tinto: Mitkä? En mää vaan tiedä, mutta aika kivoja pahvituubeja oli joka paikassa seuraavana päivänä. Aika hassun makuisia.

Voiko välillä tulla tarve ihan vain huviksi silputa kämppäkaverin patja?
Kyllä voi. Itselleni tuli juuri tässä taannoin.

Paljonko sellaisessa 80x120cm kokoisessa patjassa on vaahtomuovia?
Yllättävän paljon.

Miten laajalle alueelle patja leviää jos sen silppuaa noin kolmen sentin kappaleiksi?
Se täyttää lattia-alan 80 neliön alueelta.

Tukkiiko se helposti imurin?
Kuulemma.

Miten pitkän ajan kuluttua niitä palasia ja hitusia vielä löytyi nurkista ja huonekalujen alta?
Muistelisin että noin kuukauden.

Jouduitko arestiin?
Jouduin.

Miten sait aikasi kulumaan kun olit arestissa?
Palastelin toisen patjan.

Koiramme eivät leiki vinkuleluilla. Monesta eri syystä; Manteli pelkää niitä, Tahma pelkää niitä, Tinton mielestä pilli tuntuu kurkussa tai mahassa joka kerta yhtä hassulta. Vohvelin syytä en oikeastaan tiedä, hän ei ole osoittanut mitään.

Muutama aika sitten he saivat lahjaksi vinkuvan sian. Sika unohtui lelulaatikkoon pitkäksi aikaa, eikä kukaan leikkinyt sillä. Kunnes sitten eräänä iltana Tahma alkoi imeskellä sitä. Vaimea ”tiii-taaa” kuului aina sieltä, missä Tahma oli. Koko yön kuului ”tiii-taaa” sängyn vierestä. Seuraavana aamuna kun lähdimme töihin, salukien huoneen ikkunan takaa kuului ulos asti pienen pieni ”tiii-taaa” .

Siasta tuli Tahman oma vinku. Sitä ei saa ottaa kukaan muu. Tinto otti kerran, mutta luovutti. Itsekin luovuttaisin jos miessaluki istuisi edessäni liikkumatta ja tuijottaisi sikaa. Taukoamatta.

Yhtenä iltana hengähdimme television ääreen ja ryhdyin tarkkailemaan kotimme tapahtumia. Yksi putosi juuri sohvalta, yksi jahtasi häntäänsä, yksi käveli ympyrää lahjasika suussa; ”tiii-taaa” ja yksi mietti keittiössä mitä sieltä voisi varastaa.
Vaikka kotimme haisee toisinaan vanhalle luulle, ja radiota täytyy soittaa kovalla, taustalla kuuluvan "tiii-taaa" -äänen vuoksi. En luopuisi edes siitä tiii-taaasta.

Ei muuta kuin ”tiii-taaa”

Seurataan tilanne nimeltä Ruokailu, neljän erilaisen hahmon osalta. Kaikilla sama alkutilanne. Iso polvilumpio.

Tinto sieppaa omansa ja juoksee sohvalle. Henri menee perässä ja siirtää Tinton alas sohvalta. Tinto menee takaisin sohvalle. Sohvan päällinen on jo likainen, joten Tinto saa jäädä sohvalle. Tapahtuman aikana Tinto ei irrota otettaan luusta.

Manteli saa omansa ja innostuu kuin olisi koko elämänsä ollut ilman ruokaa. Manteli kantaa itsensä kokoisen luun sohvalle ja alkaa murkinoimaan. Tinto levittäytyy ja tönäisee Mantelin alas. Manteli siirtyy luineen lattialle.

Vohveli ottaa omansa ja lähtee omaan sänkyynsä. Hän kantaa luuta pelkillä etuhampailla, ettei suupielet likaantuisi. Hän syö luuta niin, ettei tassut koske siihen. Ettei ne likaannu.

Tahma saa luunsa ”Äh.. tää on jäässä vielä.. en mä tätä…” Sulatamme Tahman luun ja sitten se kelpaa. Hän menee samaan huoneeseen kuin Vohveli, mutta jää lattialle.

Kuluu puoli tuntia.
Tinto syö edelleen sohvalla. Manteli on lähtenyt hölkälle luu suussaan. Hän kiertää kotia ympäri, ihan muuten vain. Manteli ei selvästikään jaksa enää syödä, mutta ei myöskään aio luopua aarteestaan.

Tahma saapuu eteeni tassut varpaista olkapäihin aivan punaisen likaisena, ohimollakin on hieman jotain tahraa. Hän kävelee keittiöön jääkaapin ovelle. Hän tahtoo lisää. Onko Tahma noin nopea, ihmettelen ja katseeni kiinnittyy samalla Vohveliin, joka mutustaa omaansa ja Tahman luuta, eikä näytä siltä, että luovuttaisi toisen omaisuuden takaisin. Hän ei edelleenkään koske tassuillaan luihin. Ettei ne likaantuisi. Annamme Tahmalle uuden ja toivomme, ettei hän höperyyksissään luovuttaisi sitäkin pois.

On kulunut tunti.
Manteli, Vohveli ja Tahma ovat lopettaneet. On ulosmenon aika. Mutta Tinto ei tahdo. Ei voi jättää luuta. Koira venyy kaksinkertaiseksi raahatessani häntä pannasta ulos ja hänen yrittäessään päästä takaisin luunsa luokse. Hätä oli iso, mutta ei millään olisi malttanut. Tullaan sisälle ja hän juoksee sohvalle takaisin.

Kuluu kolme tuntia. Toiset jo nukkuvat. Tinto edelleen syö luuta. Sitä samaa luuta.

On mennyt vuorokausi. Toiset tekevät kaikkea mitä haluavat. Tinto imeskelee luuta. Sitä samaa luuta.

Viikon jälkeen toiset eivät enää muista mitään luita. Tinton luu haisee pahalle, mutta silti se on Tinton rakkain juttu.

Puolitoista viikkoa. Koko koti haisee. Tinto vahtii luuta. Yritämme hämätä heppua, saadaksemme haisevan kapineen pois. Mikään ei onnistu. Kaiken se huomaa. Sitten. Hämäämme häntä uudella luulla. Se tepsii ja haiseva juttu menee roskiin.

Tästä on kulunut kaksi viikkoa. Kotimme haisee taas. Mutta olemme jo tottuneet siihen. Oravanpyörä loppunee viimeistään kun maailmasta loppuvat hevosen luut.